Ajankohtaista

02.03.2020.
Uusi nukkausverstas alkaa olemaan jo täysissä voimissaan, pahoittelut pienistä viiveistä toimituksissa kun on muuton jälkeen hieman ollut harrastukset vähemmällä huomiolla.

13.02.2017.
Palvelimien vaihto meneillään, sähköpostit voi välillä hieman vielä tökkiä mutta puhelimella tavoittaa aina.

02.02.2016.
Kaikkia yleisimpiä värejä taas varastossa. Tällä hetkellä pelkät nukkaukset onnistuvat 1-2päivän toimitusajalla, pohjatyöt ja suuremmat korjaukset kestävät hieman kauemmin kun ei voi samoissa tiloissa nukata ja hioa.

10.8.2015.
Elokuun loppupuolella kalenterissa vain pieniä pätkiä vapaata, eli mieluiten osat valmiiksi hiottuna/tarvittavat pohjat tehtynä, muuten voi herkästi venähtää toimitusajat.


Mustaa ja tummanharmaata varastossa suuret määrät, myös 90% varastoväreistä löytyy parin auton tarpeisiin.

10.10.2014.
Pitkästä aikaa muistettu päivitellä vähän Galleriaakin.

3.2.2014.
PK-seudulla keikkahommissa 5-9.2. ja laitteet mukana. Mustaa nukkaa reilusti reissussa.
Mikäli erikoisempaa sävyä halutaan, kannattaa ottaa yhteyttä puhelimitse.

13.12.2013.
Taas on varastossa kaikkia "perusvärejä" ja tällä hetkellä hommia sen verran että keskimäärin 4-5vrk toimitusaika.

11.10.2013.
Musta nukka tilapäisesti loppu, lisää tulossa 1-2 viikon kuluessa. Melkein kaikkia muita värejä löytyykin varastosta


20.9.2013.
www.autoholisti.fi
Nukkaukset edullisesti autoholistin myymiin autoihin ja Japanin tuontiautot hyvällä diilillä "himonukkaajille"

Autoholisti Facebookissa »


4.3.2013.
Tällä hetkellä ACS 2013 ruuhkauttaa sen verran totaalisesti ettei uusia töitä ehditä tekemään ennen kuin vasta pääsiäisen jälkeen.


5.2.2013.
nukka.fi -uusimmat päivitykset ja kuulumiset voit aina  katsoa Facebookista;

http://www.facebook.com/nukka.fi  

Saa jakaa ja liittyä, jossain vaiheessa aletaan antamaan jäsenille jotain takaisinpäinkin. Kunhan näyttelykevään ruuhkasta selvitty.

3.2.2013.
Kevään lähestyvä näyttelykausi aiheuttaa jonoa myös nukkauksiin; tällä hetkellä "toimitusaika" 3-4vrk.

19.1.2013.
Erikoistapauksissa voidaan myös tuoda nukkauskalusto minne vain.
Tapauskohtainen urakkahinta osien määrästä ja laadusta riippuen ja matkakorvaus;
Aloitusmaksu 20€ + 0,5€ /km.

28.12.2012.
Kalustoa päivitetty kuun vaihteessa. Nyt entistä parempi lopputulos paremman elektrostaattisen nukkaimen siivittämänä.
Enemmän nukkaa per neliösentti = viimeistellympi ja kulutusta kestävämpi lopputulos.

27.7.2012.
Heinäkuun ajan jonot olleet viikon luokkaa, pahoittelut siitä ja koitetaan kiriä jono kiinni Elokuun aikana niin että "toimitusaika" on taas 1-2vrk luokkaa.

16.5.2012.
Varastoa täydennetty, nukkausverstaan valaistusta paranneltu ja kevään näyttelyruuhkista selvitty.

1.4.2012.
Yhteistyössä kaudella 2012:

- Radalle.com
- TWF Drift Team
- ESV Drift Team

1.11.2011. 
Kotisivut valmiina ja nukkaukset aloitettu niille pyhitetyissä omissa tiloissa. 

Työt tehdään pääasiassa siinä järjestyksessä missä tulevat, useimmiten valmiina 1-2vrk jälkeen siitä kun osat toimitettu verstaalle.

Erikoisväreissä tilausaika keskimäärin 2 viikkoa.

© Tmi Joni Peippo